Pirkonkuja 7, Kirkonvarkaus, Mikkeli

Velaton myyntihinta 1 190 000 € Myyntihinta: 1 190 000 €
Käyttöönottovuosi 2014
Pinta-ala
358 m2
4mh, 2oh, k, takkah, kodinhoitoh, saunatilat, 2 vh

Aina kannattaa unelmoida ja joskus myös toteuttaa unelmiaan. Kun asumisen eri tarpeita mietitään huolella ja suunnitellaan aidosti omistajien toiveiden mukaisesti, syntyy väistämättä upea kokonaisuus. Unelmista totta. Arkkitehti Annika Marttinen on suunnitellut tiloja niin, että ne myötäilevät luonnon omia muotoja. Asumistilat ovat kahdessa tasossa ja tuovat myös tarvittavaa hiljaisuutta tai rauhaa vaikkapa työntekemiseen vallitsevana etätyöaikana. Jos haluat mennä vielä illalla punttisalille, voit kolistella painoja talon toisessa päässä ja antaa muiden jo rauhoittua yläkerran tiloissa. Taloon tuovat luksusta monet asiat, mm oma viinikellari, arkiolohuoneen yhteydessä oleva baari, saunatilojen ihana amme ja tietysti yläkerran pitkä lasiseinäinen parveke Saimaalle päin. Täällä on panostettu laadukkaaseen kiinteistönhallintaan kätevien ohjauspaneelien myötä, voit säätää rantasaunan lämpötilaa etänä talolta, jos suunnittelet saunomista syksyn viileinä iltoina. Talossa näkyy omistajansa rakkaus metsää ja puita kohtaan ja tarkkasilmäiset löytävätkin talosta monia eri puulajeja. Myös pihapiiri on kaunis ja rehevä kesäaikaan, tasainen nurmialue johtaa suoraan Saimaan aaltoihin. Auringon kulku tontilla on juurikin täydellinen ja iltapäivän aurinko kääntyy rantasaunalla ilta-auringoksi. Pihaan ajettaessa on tilaa kahdelle autolle katoksessa sekä ovellinen iso talli antaa mahdollisuuden tehdä vaikka huoltotöitä lämpimissä olosuhteissa. Kaikkea on mietitty. Mikkelin keskustan palvelut n 4,5 km.

Kohdetta välittää:

Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä

Viesti
Etunimi *
Sukunimi *
Puhelinnumero *
Sähköposti *

Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.

    Kohteen tiedot

    Perustiedot

    Kohdenumero
    506014
    Kohdetyyppi
    Omakotitalo
    Osoite
    Pirkonkuja 7, 50800 MIKKELI
    Omistusmuoto
    Omistus
    Huoneluku
    6
    Huoneet
    4mh, 2oh, k, takkah, kodinhoitoh, saunatilat, 2 vh
    Asuinpinta-ala
    358 m2
    Kokonaispinta-ala
    498 m2
    Käyttöönottovuosi
    2014
    Sauna
    Kyllä
    Vapautuminen
    Sopimuksen mukaan

    Hintatiedot

    Myyntihinta
    1 190 000,00 €
    Kiinteistövero
    1620€

    Varustus

    Keittiö

    Jääviileäkaappi, jääkaappipakastin, erillisuuni upotettu takan kivipintoihin, induktioliesi, liesituuletin, leivinuuni Nilsiän ikikiviseiniä ja takka, mikroaaltouuni upotettu takan kivipintoihin, astianpesukone, irralliset saarekkeet Liukukannella, liesitaso kannen alla, pöytätasojen materiaali Kivitasot. Lehtipuuseiniä; koivu, tervaleppä ja haapa. Vanerit kipsilevyseinien takana jotta seinille saa ripustettua helposti mitä vaan

    Pesutilat

    Sauna Materiaaleissa erilaisia lehtipuita, sähkökiuas, erillinen wc ylä- ja alakerrassa, suihku yläkerran kylpyhuoneessa myös wc istuin, suihkukaappi, amme alakerran saunatiloissa, peilit, peilikaappi, kaapit, allaskaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, kiinteät valaisimet.

    Säilytystilat

    Jäähdytetty kellari, kellaritila, kaksi vaatehuonetta

    Materiaalit

    Keittiö: Laatta/hirsipaneeli. Olohuone: Lauta/hirsipaneeli. Makuuhuone 1: Lauta/hirsipaneeli. Makuuhuone 2: Lauta/hirsipaneeli. Makuuhuone 3: Lauta/hirsipaneeli. Kodinhoitohuone: Laatta/hirsipaneeli. Sauna: Laatta/hirsipaneeli. Kylpyhuone: Laatta/hirsipaneeli. Eteinen: Laatta/hirsipaneeli. Wc: Laatta/hirsipaneeli.

    Rakennuksen tiedot

    Rakennusmateriaali
    Hirsi. Rinnetalo, 27 cm paksua hirttä, alaosa muurattu betoniharkko 41 cm.
    Kattotyyppi
    Harja
    Kattomateriaali
    Tiili
    Lämmitysjärjestelmä
    Maalämpö. Maalämpö vedetty Saimaaseen, talossa vesikiertoinen lattialämmitys sekä ilmalämpöpumppu.
    Lämmönjakojärjestelmä
    Lattialämmitys vesi. Lämmitystä ohjataan kätevästi taloautomaatiojärjestelmällä, myös rantasaunalla.
    Ilmanvaihtojärjestelmä
    Koneellinen tulo, Koneellinen poisto, Lämmön talteenotto, Viilennys/Jäähdytys
    Energialuokka
    C 2013

    Tontti ja kaavoitus

    Tontin pinta-ala
    2 250 m2
    Omistus
    Oma
    Tie perille
    Kyllä
    Kaavoitus
    Yleiskaava oikeusvaikutteinen, rakennuslupa. Mikkelin kaupunki

    Rantaoikeudet

    Ranta
    Oma ranta
    Lisätiedot
    ,
    Rannan pituus
    noin 56 m
    Rannan suunta
    länteen
    Vesistön tyyppi
    Järvi
    Vesistö
    Saimaa

    Vesi ja viemäröinti

    Vesijohto
    Ei
    Käyttövesi
    Vesiosuuskunta.
    Lisätietoa käyttövedestä
    Vesiosuuskunnan Salapirkon vesiosuuskunta osakas.
    Viemäri
    Kyllä
    Jätevesi-selvitys tehty
    Ei

    Palvelut ja liikenneyhteydet

    Palvelut: ruokakauppa 3,6 km Sale. Koulut: 3,5 km. Päiväkoti: 1,8 km. Keskustaan n 4 km. Liikenneyhteydet: bussi Anttolantien laidasta n 500 m

    Asuntolaina –
    Avain unelmiesi kotiin

    Tutustu OP:n asuntolainaan
    Asuntolainan myöntää osuuspankki

    Hanki kotisi
    kokoinen vakuutus

    Tutustu Pohjola Kotivakuutukseen
    Vakuutuksen myöntää Pohjola Vakuutus Oy

    Pohja

    Kuvat

    Kohdetta välittää

    Mikkeli OP Koti Itä-Suomi Oy LKV

    Porrassalmenkatu 19, MIKKELI

    010 258 8545 Katso puheluhinnat

    Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
    Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.

    Pyydä esite välittäjältä
    Hae asuntolainaaOsuuspankista!