Nora Patjas
Minulla on vuosikymmenen kokemus kiinteistönvälitysalalta, ja olen saattanut maaliin lukuisia onnistuneita asuntokauppoja. Olen erikoistunut välittämään Tampereen keskustan ja lähiympäristön osakehuoneistoja, ja minulla onkin laaja asiakaskunta juuri keskusta-alueilla.
Kun lähdet kanssani yhteistyöhön, saat luotettavan kumppanin rinnallesi johdattamaan sinut turvallisesti asunnonvaihtoprosessin läpi. Haluan olla tukenasi ja luottamuksesi arvoinen, sillä asunnon myyminen ja ostaminen ovat valtavan isoja asioita. Olen toiminut asiakaspalvelijana ja myyjänä koko ikäni, ja yrittäjätaustani ansiosta hoidan jokaisen toimeksiannon tarkasti ja tunnollisesti. Kuuntelen ja neuvottelen ihmisläheisesti, sillä yhdessä me saamme aikaan parhaan lopputuloksen.
Saan asiakkailtani kiitosta siitä, että olen hyvin tavoitettavissa ja pidän heidät ajantasalla. Informoin asiakkaitani joka tilanteessa, joten kellään ei ole epätietoisuuden hetkiä asunnon myynnin, ostamisen tai itse asuntokauppojen aikana. Avoin ja suora viestintä on erittäin tärkeää asiakassuhteen hoidon ja asiakaskokemuksen kannalta. Kanssani asiakkaiden ei tarvitse olla huolissaan, siksi he palaavat palveltavakseni yhä uudestaan.
Olen helposti lähestyttävä ja suora, mutta lempeä. Jos en jotain asiaa tiedä, otan siitä selvää. Avoimuus ja rehellisyys sekä myyjää että ostajaa kohtaan vievät tässä lajissa menestykseen. Tavastani tehdä töitä kertoo se, että osaa asiakkaistani saan nykyään kutsua ystävikseni.
Vapaa-ajallani olen hurahtanut avantouintiin. Olen pohjoisesta kotoisin ja luonto on minulle tärkeä. Hektisen työn vastapainoksi kaipaan usein myös metsään rauhoittumaan, jossa ulkoilen Tirppa-koirani kanssa tai sienestän.
Kun mietit asunnon myymistä tai ostamista, ota minuun yhteyttä!
Nora Patjas, p. 050 389 6821, nora.patjas@op.fi
Asiakaspalautteet
Kysy minulta näistä kohteista
Ota yhteyttä
Olemme sinuun lähiaikoina yhteydessä.