Timo Taskinen

Kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT
Kielitaito: englanti, ruotsi
Koulutus: Yo-merkonomi 1992, Lääkintävahtimestari-sairaankuljettaja 1994, Kiinteistönvälittäjän ammattitutkinto KiAT 2010, LKV 2010. Jatkuva osaamisen päivittäminen alaan liittyvillä kursseilla ja opintopäivillä.

Kiinteistönvälitysalalta vuodesta 2008 lähtien. Pienen toimiston etuna on monen eri osaamisalueen hallinta, alkaen osakehuoneistojen kaupoista aina maa- ja metsätilojen sekä vapaa-ajan kiinteistöjen myyntiin. Kuolinpesien käytännöt ovat myös tuttuja perunkirjoitusten teon kautta.

Hei! Tavoitteeni on tehdä onnistuneet ja turvalliset kaupat ammattitaitoisesti ja asianmukaisesti.

Paikallisesti toimivana minulla on myös hyvä näkemys siitä, miten ja millä hinnalla mikäkin kohde tulisi myydä. Huolehdin puolestasi kaikista kiinteistön, osakehuoneiston ja muiden kohteiden myyntiin liittyvistä asioista kuten markkinoinnista ja esittelyistä, ostajien kontaktoinneista ja neuvotteluista, asuntokauppojen järjestämisestä sekä asuntokaupan lakisääteisistä asioista. Kauttani onnistuvat myös asuntokaupan rahoitus- ja vakuutusasioiden alkuunlaitto OP Suur-Savon ammattilaisille.

Olen aikaisemmin toiminut terveydenhoitoalalla (ensihoito) sairaankuljetusyrittäjänä lähes 14 vuotta ja vuodesta 2008 kiinteistönvälitysalalla. Yleinen elämänkokemus ja moniammatillisuus luo vankan pohjan kohdata luotettavasti erilaiset asiakastilanteet ostajan ja myyjän parhaaksi. Olen ollut erilaisissa luottamustoimissa niin kunnallisella, seurakunnallisella kuin yrittäjäpuolellakin. Harrastuksiin kuuluu mm. liikunta eri muodoissa, matkailu ja 'oleilu' perheen kanssa.

Soita puh. 044 321 1155 ja keskustellaan asunto- tai kiinteistöasioista lisää !

Asiakaspalautteet

Kiinnostaisiko jokin seuraavista kohteista?