Kullervonkatu 31 A b, Saarijärvi A, Kuopio
Tämä ihana kolmio Saarijärven A -alueella on vasta toisella omistajallaan, jolle neliöt ovat käyneet liian isoiksi. Luonnonläheinen Saarijärvi sopii niin opiskelijoille, perheille kuin pariskunnillekin. Tien päässä seisova taloyhtiö on rauhallinen, sillä ohi kulkevaa liikennettä ei ole ja yhtiön tontilta pääsee kävelemään suoraan metsään ja ohi kulkeville ulkoilureiteille. Läheltä löytyy lisäksi pallokenttää, koirapuistoa ja lenkkipolut vaikka Puijolle asti. Bussi kuljettaa lähes kotiovelle ja ruokakauppakin löytyy vain muutaman sadan metrin päästä ja autollakin kulkeva saa pirssin parkkiin taloyhtiön pihapaikalla, jonka saat käyttöön heti ilman jonotusta. Kotona kokkaat ruoat erillisessä keittiössä, jossa laskutilaa on runsaasti Asunto on siinä mielessä uniikki, että siinä on viihdytty pitkään ja miksei viihtyisi. Taloyhtiö on erittäin hyvin hoidettu ja huolto- ja korjaustoimenpiteitä on tehty vuosittain, joista viimeisimpinä LVIS -saneeraus (2024) ja pihan asfaltoinnin korjaukset (2025). Tänä vuonna taloyhtiöön ollaan päivittämässä uusi lukitusjärjestelmä ja avaimeksi erittäin turvallinen Abloy Pulse. Tässä taloyhtiössä eläminen on huoletonta ja isot remontit takana. Taloyhtiössä on 86 asuinhuoneistoa ja se muodostaa näin kokonaan oman yhteisönsä asuinalueelle. Tule tutustumaan Saarijärvi A -alueen rauhaan ja uuteen kotiisi. Ota yhteyttä Ilmari Mäkelä puh. 050 321 6910, ilmari.makela@op.fi
Ota yhteyttä välittäjään
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 624044
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Kullervonkatu 31 A b, 70500 KUOPIO
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 3
- Huoneet
- 3h, k
- Asuinpinta-ala
- 76,5 m2
- Kokonaispinta-ala
- 76,5 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1969
- Kerros
- 1/4
- Hissi
- Kyllä
- Sauna
- Ei
- Parveke
- On, lasitettu
- Vapautuminen
- Sopimuksen mukaan
Hintatiedot
Hinta
- Velaton hinta
- 100 000,00 €
- Myyntihinta
- 56 333,98 €
- Lainaosuus
- 43 666,02 €
- Neliöhinta
- 1 307,19 €/m²
Kohde on yhtiölainoitettu - lainaosuus 43 666,02 €
Taloyhtiölainasta on vastuussa jokainen osakas. Jos lainaa koskevia pääomavastikkeita ei saada joidenkin asuntojen osalta muutoin perittyä, maksuvelvollisuus voi langeta viime kädessä muille osakkaille.
Vastikkeet
- Hoitovastike
- 325,58 €/kk
- Rahoitusvastike
- 297,67 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 623,25 €/kk
Muut maksut
Autopaikka 8,00 €/kk. Vesimaksuennakko 20€/hlö/kk
Osuuspankin lainalaskuri
Lainasi kuukausierä olisi 422 € kuukaudessa
Varustus
- Keittiö
- Jääkaappi, astianpesukone, lattialiesi, liesikupu, kaapistot, kiinteät valaisimet työtasovalaisimet.
- Pesutilat
- Kylpyhuone, suihku, suihkuseinä kääntyvät suihkuseinät, peilit, kaapit, allaskaappi, pesukoneliitäntä, kiinteät valaisimet.
- Säilytystilat
- Vaatehuone, kellari, jäähdytetty kellari
Materiaalit
Keittiö: lattia laminaattia, seinät maali,. Olohuone: lattia mosaiikkiparketti, seinät, taulukiskot. Makuuhuone 1: lattia laminaattia, seinät tapetti ja maali. Makuuhuone 2: lattia laminaattia, seinät maali. Kylpyhuone: lattia laattaa, seinät laattaa.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Likolamminpuisto
- Isännöitsijä
- Kuopion Talokeskus Isännöinti Oy / Harri Tavasti puh. 044 2882 519 harri.tavasti@kuopiontalokeskus.fi
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 82
- Autopaikat
- Autotalleja tai hallipaikkoja 36 kpl, piha-autopaikkoja 46 kpl
- Taloyhtiössä on
- Sauna, talopesula, kuivaushuone, mankeli, jäähdytetty kellari, kellarikomerot, urheiluvälinevarasto, väestönsuoja, kaapeli-TV
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Tasa
- Kattomateriaali
- Huopa
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poisto.
- Energialuokka
- D 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Voimassa 11.12.2032.
Tehdyt korjaukset
1990 Vesikatteet uusittu 1994 Lämpökeskus uusittu A-talo 1995 Lämpökeskus uusittu B-talo 1991 Jätekatos rakennettu 2002 Julkisivujen pinnoitus (ei A-talon takasivu) 2001-2002 A-talon tonttiviemäri ja A-talon pihan asfaltointi 2001-2002 Poistoilmapuhaltimet B-talo 2001 Parvekkeiden peruskorjaus A-talo 2002 Parvekkeiden peruskorjaus B-talo 2005 IV-järjestelmän huolto 2005 Patteriventtiileiden uusiminen 2005 Porraskäytävien maalaus 2006 Kellaritilojen lattioiden maalaus 2006 Lukitusten uusiminen 2006 Pihavalaistuksen uusiminen 2006 Autonlämmityspistorasioiden uusiminen 2007-2008 Saunaosastojen pintaremontti 2009-2010 Ikkunoiden ja parvekeovien uusiminen 2010 Ilmanvaihtojärjestelmän säätö 2010 Talonpesulan pesukoneen uusiminen 2010 Tonttivesijohdon uusiminen 2010 Jäte- ja sv-viemärin uusiminen sakokaivosta liittymään 2010 Portaiden rakentaminen A-B-rapun luiskaan 2012 A-talon ilmastointikone uusittu 2012 Bauerin vedenkäsittelylaitteet lämmitys- ja vesijohtoverkostoon 2014 Lämpökeskukset uusittu molempiin taloihin 2015 Antenniverkon uusiminen 202016 Parvekekaiteiden/ -tornien ulkopuolien maalaus 2016 Bitumikerminkatteiden uusiminen A- ja B-talo 2016 Metalliportaiden ja B- talon ulkoportaiden kunnostus/ uusiminen 2016 B-talon vanhojen iv- koneiden uusiminen 2016-2017 Saunaosastojen saneeraus, porraskäytävien lattiapintojen uusiminen, kellarikäytävien maalaus 2017 Porraskäytävien ja yhdyskäytävien ulko-ovien uusiminen 2018 Jätekatoksen vesikate uusittu 2019 Julkisivujen kunnostus ja saumauksien uusinta 2020 Tallien ovien maalaus ja pellityksien uusiminen 15 Iv kanvien puhdistus ja säätö 2023 LVIS-hankesuunnittelu, korjaussuunnittelu ja kilpailutus 2024 LVIS-saneerauksen toteutus - Käyttövesijohtojen uusinta - Sähköjärjestelmän uusinta lukuunottamatta autopaikkojen kaapelointia - Tietoliikenneverkon uusinta, valokuitu - Pystyviemärien sukitus - Pohjaviemärien uusinta - Taloyhtiön saunatilojen ja kylmiöiden uusinta - Pesulan saneeraus - Lämmitysjärjestelmän linjasäätö- ja patteriventtiilien uusinta - Lämmitysjärjestelmän säätö - Ilmanvaihtojärjestelmän puhdistus ja säätö, korvausilmaventtiilien lisäys asuntoihin - Kerrostaso-ovien uusiminen 2025 Asfaltoinnin Korjaukset
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 10 230 m2
- Omistus
- Vuokrattu
- Vuokralleantaja
- Kuopion kaupunki
- Tontin vuokra-aika
- Vuokrasopimus päättyy 31.3.2029
- Kaavoitus
- Asemakaava. Kuopion kaupunki
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja

Kuvat

































Sijainti
Kohdetta välittää
Kuopio OP Koti Itä-Suomi Oy LKV Kauppakatu 49, KUOPIO
010 258 8505 Katso puheluhinnat
opkoti.kuopio@op.fi
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.