Märventie 4 E, Nattari, Kangasala
Halutulta Nattarin alueelta on vapautumassa reilun kokoinen ensimmäisen kerroksen kolmio. Sijainti ensimmäisessä kerroksessa, mutta ei kuitenkaan katutasossa, helpottaa arjen sujuvuutta. Ikkunoista aukeaa vehreät näkymät taloyhtiön piha-alueelle.
Asunnon pohjaratkaisu on hienosti suunniteltu. Kodin avaran eteisen kautta on kulku kaikkiin huoneisiin. Reilun kokoisen olohuoneen yhteydessä on käynti kodin parvekkeelle. Erillinen keittiö sekä kaksi hyvän kokoista makuuhuonetta tekevät kodista todella toimivan. Kaksi erillistä vaatehuonetta sekä kellarikerroksen komerot takaavat säilytystilan riittävyyden.
Asuinalueena Kangasalan Nattari on luonnonläheinen ja lenkkeilymaastot alkavatkin aivan kotiovelta. Alueen viihtyvyyttä parantavat useat puistot sekä puhdasvetisen Kaukajärven läheisyys. Liutun viihtyisä uimaranta on alle kilometrin päässä kodista. Tekemistä löytyy niin kesällä kuin talvellakin. Nattarin lähialueen palvelut ovat kattavat ja kehittyvät tulevaisuudessa entisestään. Suuret vähittäiskaupatkin ovat helposti saavutettavissa niin Tampereen kuin Kangasalan puolella. Vatialan liikekeskus sijaitsee kulman takana ja Lentolan liikekeskukselle on matkaa vain noin kaksi kilometriä. Aluetta on kehitetty vuosien varrella huomattavasti. Kulkuyhteydet Nattarista ovat pirkanmaalaisittain loistavat niin omalla autolla kuin julkisenliikenteen välineillä liikkuvalle. Tampereen keskustaan matkaa vain 10 kilometriä.
Hyvin ja aktiivisesti hoidettu Asunto Oy Nattarinraitti on rakennettu reilun kokoiselle omalle tontille vuonna 1976. Taloyhtiö koostuu 45 asunnosta ja lämmitysmuotona on kustannustehokas kaukolämpö. Taloyhtiössä on vuosien varrella tehty isoja korjauksia ja kiinteistö on hyvässä kunnossa tarjoten huoletonta asumista vuosiksi eteenpäin. Omalle autolle on mahdollista saada pistokkeellinen paikka taloyhtiön yhteiseltä parkkipaikalta.
Ota yhteyttä välittäjään
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 622245
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Märventie 4 E, 36240 KANGASALA
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 3
- Huoneet
- 3h + k + kph + p
- Asuinpinta-ala
- 76 m2
- Kokonaispinta-ala
- 76 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1976
- Kerros
- 1/3
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Ei
- Parveke
- On
- Ikkunat ja näköalat
- Parvekkeen ikkunat aukeavat taloyhtiön piha-alueelle lounaaseen. Makuuhuoneiden ja keittiön ikkunat Holvastintielle koilliseen.
- Vapautuminen
- 2-3 kk kaupanteosta
Hintatiedot
Hinta
- Velaton hinta
- 99 000,00 €
- Myyntihinta
- 97 359,66 €
- Lainaosuus
- 1 640,34 €
- Neliöhinta
- 1 302,63 €/m²
Kohde on yhtiölainoitettu - lainaosuus 1 640,34 €
Taloyhtiölainasta on vastuussa jokainen osakas. Jos lainaa koskevia pääomavastikkeita ei saada joidenkin asuntojen osalta muutoin perittyä, maksuvelvollisuus voi langeta viime kädessä muille osakkaille.
Vastikkeet
- Hoitovastike
- 311,60 €/kk
- Rahoitusvastike
- 28,46 €/kk
- Yhtiövastike yhteensä
- 340,06 €/kk
Muut maksut
- Vesimaksu
- 28,00 €/kk/henkilö
Vesimaksu 28,00 €/hlö/kk, saunamaksu 6,00 €/kk, autopaikka 8,00 €/kk. Hoitovastikkeen määräytymisperusteena käytetään huoneiston neliömäärää. Rahoitusvastikkeen määräytymisperusteena käytetään huoneistoon oikeuttavien osakkeiden lukumäärää. Vesimaksun peruste: kiinteä maksu.
Osuuspankin lainalaskuri
Lainasi kuukausierä olisi 417 € kuukaudessa
Varustus
- Keittiö
- Keittiössä on jääkaappipakastin, keraaminen liesi, astianpesukone, kaapistot sekä kiinteät valaisimet.
- Pesutilat
- Kylpyhuoneessa on suihku, suihkuseinä, peili- ja allaskaappi, pesukoneliitäntä, kiinteät valaisimet sekä seinähyllyt pesukoneen päällä.
- Säilytystilat
- Kellari, jäähdytetty kellari, kaksi vaatehuonetta
Materiaalit
Keittiössä on laminaattilattia, seinät ja katto on maalattu. Muualla huoneistossa on parkettilattia, seinät maalattu/tapetoitu, katto maalattu. Kylpyhuone on kauttaaltaan laatoitettu ja katto on maalattu.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Nattarinraitti
- Isännöitsijä
- Nattarin Huolto Oy
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 44
- Autopaikat
- Sähköpistokepaikkoja 39 kpl
- Taloyhtiössä on
- Sauna, talopesula, kuivaushuone, urheiluvälinevarasto, kaapeli-TV, tietoliikenneyhteys, mahdollisuus autopaikkaan
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Muu
- Kattotyyppi
- Tasa
- Kattomateriaali
- Huopa
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poisto
- Energialuokka
- D 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- E-luku: 148. Viimeinen voimassaolopäivä: 08.02.2033
Tehdyt korjaukset
2007 Parvekkeet maalattu 2010 Käyttövesiputkien pinnoitus 2010 Rakennusten välinen putkikanaali uusittu 2014 Ikkuna- ja parvekeovisaneeraus 2016 Saunan ja pesuhuoneiden uusinta I-talo 2017 Kellarikäytävien ja pyörävaraston valot uusittu 2017 IV-koneen uusiminen E-rappu 2018 Rakennusautomaatio 2018 Talojen ulkonumerovalojen uusiminen 2018 Moottoriventtiilin ja säätölaitteen uusiminen 2018 IV-koneen uusiminen C-rappu 2019 Routavaurion korjaus ja asfaltointi 2019 Lämpöverkoston tasapainotus, patteriventtiilien uusinta 2019 Kellariaulan kosteusvauriokorjaus A-rappu 2019 Talonmiesasunnon A3 remontointi Parvekekattojen kallistus ja ulkopuoliset syöksytorvet 2022 Vesikattoremontti 2023 Viemäreiden pesu ja kuvaus 2023 Kylmiön korjaus 2-talo 2023 Kylmiöiden lattioiden paikkakorjaus 2025 Lämmönjakokeskus uusittu. Asunnon remontit: Ei ole
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 5 180 m2
- Omistus
- Oma
- Kaavoitus
- Asemakaava. Kangasalan kaupunki
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: ruokakauppa Sale Nattari, Prisma Lentola, posti Sale Nattari (automaatit), kirjasto Vatialan kirjasto, Kangasalan kirjasto, terveysasema Vatialan terveysasema, Kangasalan terveysasema. Koulut: Pitkäjärven yläkoulu n.400 m ja Vatialan alakoulu n.500 m. Päiväkoti: Vatialan päiväkoti, Liutun päiväkoti. Liutun uimaranta n.800 m, Pizzeria, Pub Nattarin olkkari, kampaamoita, kauneuhoitola. Liikenneyhteydet: Bussi nro 6 Holvastintietä
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja

Kuvat






















Sijainti
Kohdetta välittää
Tampere OP Koti Sisä-Suomi Oy LKV Hämeenkatu 12, TAMPERE
010 254 6800 Katso puheluhinnat
opkoti.pirkanmaa@op.fi
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.