Hepokiventie 30, Kangaslampi, Varkaus
Omakotitalo luonnon ääressä Kangaslammilla. Talo on valmistunut vuonna 1955 ja asuintilat sijoittuvat kolmeen kerrokseen käsittäen tupakeittiön, kolme makuuhuonetta, saunan, kylpyhuoneen, takkahuoneen sekä jokaisessa kerroksessa oman wc:n.
Lämmitysjärjestelmänä on maalämpö ja lämmönjako tapahtuu vesikiertoisilla pattereilla. Lisälämpöä ja tunnelmaa tuovat iso takka, pönttöuuni sekä Porin Matti -lämmitysuuni. Juomavesi tulee omasta kaivosta, ja jätevesijärjestelmä on toteutettu saostuskaivolla ja maahanimeyttämöllä. Remontteja on suoritettu mm. palo- ja lapetikkaiden sekä räystäskourujen asennus vuonna 2022, julkisivumaalaus 2016, maalämpö 2013 sekä sakokaivo ja imeytyskenttä 2012. 1990-luvulla on tehty salaojat (ei tarkistuskaivoja), kivijalan eristys sekä kattoremontti.
Kiinteistöstä myydään noin 5000 m²:n määräala (koko tila 7,9 ha), ja halutessa on mahdollista hankkia suurempikin kokonaisuus omien tarpeiden mukaan. Pihapiiristä lisäksi rakoliiteri, navetta ja autotalli .
Tilaa riittää monenlaiseen tekemiseen sillä täällä on erinomaiset puitteet esimerkiksi kotieläimille, puutarhaharrastuksiin ja oman kasvimaan perustamiseen. Laaja tontti ja ympäröivä metsä tarjoavat rauhaa, yksityisyyttä sekä runsaasti tilaa puuhasteluun, ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen.
Ole yhteydessä ja käydään tutustumassa tähän viihtyisään maalaismaisemaan.
Ota yhteyttä välittäjään
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 621452
- Kohdetyyppi
- Omakotitalo
- Osoite
- Hepokiventie 30, 79480 KANGASLAMPI
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 4
- Huoneet
- tpk, 3mh, s, kph, th, 3wc
- Asuinpinta-ala
- 92 m2Pinta-alatiedot Rakennuksen tiedot-otteesta; kerrosala 92 m2 ja kokonaisala 103m2.
- Kokonaispinta-ala
- 92 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1955
- Yleiskunto
- Tyydyttävä
- Kerros
- Sauna
- Kyllä
- Vapautuminen
- Heti
Hintatiedot
Hinta
- Velaton hinta
- 55 000,00 €
- Myyntihinta
- 55 000,00 €
- Lainaosuus
- 0,00 €
Muut maksut
- Kiinteistövero
- 169,57€ vuosi 2025
Sähkö: Käytön mukaan. n 9000 kWh/v . Puhtaanapito: Käytön mukaan.. Tiemaksut: Tehtyjen parannusten mukaan, noin 100 €/v. Kiinteistövero: 169,57€ vuosi 2025. .
Osuuspankin lainalaskuri
Lainasi kuukausierä olisi 232 € kuukaudessa
Varustus
- Keittiö
- Viileäkaappi, lattialiesi, keraaminen liesi, liesituuletin, mikroaaltouuni, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet.
- Pesutilat
- Sauna, sähkökiuas (uusittu n. 2014) erillinen wc x 3, suihku, peilit, peilikaappi, kaapit, allaskaappi, pesukoneliitäntä.
Materiaalit
Tupaketittiö: Lattia laminaatti, puolipaneeli/tapetti. Makuuhuone: Lattia laminaatti, seinät maalattu. Sauna: Laatta, paneloitu. Kylpyhuone: Laatoitettu. Yläkerta: Puulattia, tapetoitu.
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Puu. Puurakanteinen, lautaverhous.
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Pelti. Katto uusittu noin 1990 luvulla.
- Lämmitysjärjestelmä
- Maalämpö. 2013 maalämpö.
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Painovoimainen
- Energialuokka
- Ei energiatodistusta
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Kohteella ei ole lain edellyttämää energiatodistusta ja sen vuoksi energialuokka ei ole tiedossa
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 5 000 m2
- Omistus
- Oma
- Tie perille
- Kyllä
- Kaavoitus
- Kaavoittamaton, ei rakennuslupa-asiakirjoja. Varkauden kaupunki
- Rakennusoikeus
- 800 m2
- Lisätietoja maapohjasta
- Kiinteistön rakennusoikeus määräytyy Varkauden kaupungin rakennusjärjestyksen kohdan 14.1 mukaan: 200 k-m2 + 6% rakennuspaikan pinta-alasta, kuitenkin enintään 800 m2. Rakennusoikeus tällä kiinteistöllä on 800 k- m2, josta vähintään 30 % on varattava talousrakennuksille. Kaikki kiinteistöllä olevat rakennukset kuluttavat rakennusoikeutta
Vesi ja viemäröinti
- Vesijohto
- Kyllä
- Käyttövesi
- rengaskaivo.
- Lisätietoa käyttövedestä
- Noin vuonna 1990 uusittu rengaskaivo. Käytetty juoma vetenä, vettä ei ole tutkittu.
- Viemäri
- Kyllä
- Lisätietoa viemäristä
- 2013-2015 uusittu jätevesiratkaisu.
- Jätevesihuolto
- Saostuskaivo, maahanimeyttämö.
- Jätevesi-selvitys tehty
- Ei
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenKuvat























Sijainti
Kohdetta välittää
Varkaus OP Koti Itä-Suomi Oy LKV Kauppakatu 54, VARKAUS
050 344 0808 Katso puheluhinnat
opkoti.varkaus@op.fi
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.