Maikkulanrinne 42, Maikkula, Oulu
Kaunis ja historiallinen kokonaisuus Maikkulassa. Ainutlaatuinen upseeritalo Oulujoen töyräällä.
Tervetuloa kotiin, jossa historia, arvokkuus ja tunnelma kohtaavat. Tämä punaisesta hirrestä rakennettu upseeritalo Maikkulassa vie sinut aikamatkalle 1800-luvun loppuun, kuitenkaan tinkimättä nykyajan mukavuuksista. Oulun keskustan palvelut ovat vain lyhyen matkan päässä, mutta ympäristö huokuu rauhaa ja ajattomuutta.
Vuonna 1883 valmistunut upseeritalo kohoaa arvokkaasti Oulujoen töyräälle. Rakennusta on remontoitu kattavasti ja huolella vanhaa kunnioittaen. Kyseessä on uniikki kokonaisuus, jollaisia tulee harvoin myyntiin.Jo pihaan saapuessa on selvää, että olet saapunut erityiseen paikkaan. Kaikki pihapiirin rakennukset on kauniisti kunnostettu, ja pihaa kehystävät korkeat kuuset luovat suojaisan ja rauhallisen tunnelman. Nurmialueita on sopivasti, täydellinen ympäristö kesäpäivien viettoon ja puutarhakalusteille.
Upseeritalon alakerrassa sijaitsevat keittiö, olohuone, sali, kaksi huonetta, kaksi wc:tä (joista toinen kylpyhuoneen yhteydessä) sekä tekstiilinhuollolle on oma tila.
Yläkerrassa on yksi makuuhuone sekä suuri yhtenäinen tila, joka mukautuu joustavasti perheen tarpeisiin, esimerkiksi työ-, harraste- tai oleskelutilaksi. Lisäksi yläkerrassa on erillinen wc, suihku ja keittiönurkkaus.
Tavallista korkeampi huonekorkeus korostaa tilojen arvokkuutta ja tekee kokonaisuudesta poikkeuksellisen avaran. Lämmitysmuotona on sähkölämmitys, ja tunnelmaa luovat peräti viisi erilaista pönttöuunia.
Pihapiiristä löytyy myös 1890-luvulta peräisin oleva jääkellari, joka toimii nykyisellään erinomaisesti esimerkiksi viinikellarina. Maikkulanrinteentien toisella puolella, vastapäätä päärakennusta, Oulujoen rannassa sijaitsee erillinen saunarakennus. Rakennus on remontoitu vuonna 1980.. Saunarakennuksessa on takkahuone ja keittiönurkkaus, ja suojaisa, puustoinen piha-alue kutsuu rentoutumaan. Saunan jälkeen voit pulahtaa virkistävälle uinnille Oulujokeen. Saunarakennus on mahdollista ostaa erikseen hintaan 120 000 €.
Upseeritalo kuuluu kiinteistöosakeyhtiöön, johon kuuluu yhteensä kahdeksan taloa. Tontti on jaettu hallinnanjakosopimuksella. Upseeritalo on rakennettu Suomen Suurruhtinaskunnan aikaan, jolloin alueelle perustettiin Oulun 3. varuskunta ja sinne sijoitettiin tarkka-ampujapataljoonan reservikomppania. Kiinteistöllä on merkittävä kulttuurihistoriallinen arvo.
Tämä koti on täydellinen valinta sinulle, joka arvostat historiaa, persoonallisuutta ja ainutlaatuista asumista luonnon ja kaupungin välittömässä läheisyydessä.
Ota yhteyttä välittäjään
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 609809
- Kohdetyyppi
- Omakotitalo
- Osoite
- Maikkulanrinne 42, 90230 OULU
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 5
- Huoneet
- AK: 3mh, oh, sali, k, kh, wc, wc-kph, YK: mh, yläkerran sali, wc-kph, vhx2
- Asuinpinta-ala
- 396 m2Rakennuslupapiirustuksissa ei ole pinta-alatietoja. Asuntilojen pinta-alaan lasketaan vakituiseen asumiseen tarkoiteut huonetilat yläkerrassa ja alakerrassa.
- Kokonaispinta-ala
- 396 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1886
- Kerros
- Sauna
- Ei
- Vapautuminen
- Sopimuksen mukaan
Hintatiedot
Hinta
- Velaton hinta
- 470 000,00 €
- Myyntihinta
- 470 000,00 €
- Lainaosuus
- 0,00 €
Muut maksut
Sähkö: kulutusarvio 25000 kWh/v. Vesi ja jätevesi: kulutuksen mukaan. Puhtaanapito: jätehuolto sopimuksen mukaan. . Hoitovastike: 260€ / kk Yhtiökokous määrää vuosittain osakkeenomistajien hallitsemistaan rakennuksista yhtiölle suoritettavien vastikkeiden suuruuden. Yhtiövastikkeella katetaan kiinteistöön kohdistuvat yleiset kustannukset, kuten kiinteistöverosta, vakuutuksista sekä yhtiön käyttämästä sähköstä ja vedestä aiheutuneet kustannukset sekä hallintokulut. Vuotuinen sähkönkulutus on nykyisillä asukkailla viimeisen vuoden aikana ollut noin 35.000 kWh sisältäen lämmitys- ja taloussähkön. Sähkönkulutus on suuresti riippuvainen muun muassa lämmityskauden pituudesta ja keskilämpötilasta, asunnon sisälämpötilasta, perheen koosta, kulutustottumuksista sekä sähkölaitteiden kunnosta, iästä ja energiatehokkuudesta. Ostaja vastaa varainsiirtoverosta ja omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista.
Osuuspankin lainalaskuri
Lainasi kuukausierä olisi 1 982 € kuukaudessa
Varustus
- Keittiö
- Jääkaappi, jääkaappipakastin, erillisuuni, keraaminen liesi, mikroaaltouuni, astianpesukone, kaapistot Puustelli, irralliset saarekkeet, pöytätasojen materiaali Carrera marmori.
- Pesutilat
- Kylpyhuone, erillinen wc, suihkukaappi, peilikaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys WC ssä ja eteisessä. Upseerintalossa ei ole saunaa. Mahdollisuus ostaa erikseen rannalla oleva saunarakennus.
- Säilytystilat
- Vaatehuone, kellari, ulkovarasto
Materiaalit
Keittiö: Lautalattia, seinät maalattu/ tapetoitu. Olohuone: Lautalattia, seinät puolipaneloitu/ tapetoitu. Makuuhuone 1: Lautalattia, seinät maalattu/ tapetoitu. Makuuhuone 2: Lautalattia, seinät maalattu/ tapetoitu. Makuuhuone 3: Lautalattia, seinät maalattu/ tapetoitu. Kylpyhuone: Lattia laattaa, hirsiseinät. Wc: Lattia laattaa, seinät hirsi / paneloitu ja maalattu. Sali: Lautalattia, seinät maalattu/ tapetoitu.
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Hirsi. Hirsi ja lisäksi huokoinen kuitulevy, paperitapetti / paneelia (pellavaöljyllä maalattu). Päätyseiniät ovat tehty ennen nykyistä omistajaa.
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Huopa. Huopakatto (paksumpaa huopaa ns. teollisuushuopa). Pohjalaudoitus.
- Lämmitysjärjestelmä
- Sähkö. Lisäksi 5 pönttöuunia ja keittiössä muurattu takka.
- Lämmönjakojärjestelmä
- Sähköpatterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Painovoimainen
- Energialuokka
- D 2018
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- E-luku 180. Viimeinen voimassaolopäivä: 9.2.2033.
Tehdyt korjaukset
Peruskorjaukset nykyisen asukkaan toimesta vuosina 2005-2010 mm. vesijohdot, viemärit, uusi piippu+takka, keittiö uusittu, sisäpintoja maalattu ja tapetoitu, ulkomaalaus, vesikaton kunnostus, sähköt uusittu, yläpohjan eristys, yläkerran keittiö, yläkerran kylpyhuone, lattiat ja välipohjan eristys. Yhtiöjärjestyksen 5. luvun mukaan rakennusten rakentamisesta, ylläpidosta, lämmityksestä, kunnossapitokustanuksista sekä rakennusten peruskorjaamisesta vastaavat osakkeenomistajat itse niiden rakennusten osalta, joita he osakkeenomistuksensa perusteella hallitsevat.Mikäli toimenpiteet edellyttävät rakennuslupaa tai muuta viranomaisen lupaa, osakkeenomistaja on velvollinen korvaamaan yhtiölle lupien hakemisesta aiheutuvat kustannukset. Jätehuollosta ja puhtaanapidosta vastaavat osakkeenomistajat itse.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 2 863,7 m2
- Omistus
- Oma
- Tie perille
- Kyllä
- Kaavoitus
- Asemakaava (sitova tonttijako), Rakennuslupa 2020-721 muutettu asuinrakennukseksi. Oulun kaupunki
- Rakennusoikeus
- 2 600 m2
- Lisätietoja maapohjasta
- Koko kiinteistön rakennusoikeus on 2600 m². Upseeritalon piha-alueella on mahdollisuus rakentaa autotallirakennus. Kaavamerkintä sr, Suojeltava rakennus. Rakennustaiteellisesti, kulttuurihistoriallisesti tai kaupunkikuvallisesti arvokas rakennus, jota ei saa purkaa. Rantasaunan kaavamerkintä AH, Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue. Rakennusoikeus 60 m².
Rantaoikeudet
- Ranta
- Oma ranta
- Lisätiedot
- Upseeritalon yhteydessä mahdollisuus ostaa rantasaunan hallintaan oikeuttavat osakkeet erillisinä. Hinta 120 000€. Rantasauna sijaitsee Oulujoen varrella.
- Rannan pituus
- noin 20 m
- Rannan suunta
- Itä-länsi ja joen eteläpuolella
- Vesistön tyyppi
- Joki
- Rannan kuvaus
- Voimakkaasti Oulujoeen viettävä ranta.
Vesi ja viemäröinti
- Vesijohto
- Kyllä
- Käyttövesi
- Kunnan.
- Viemäri
- Kyllä
- Jätevesihuolto
- Kunnan.
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: ruokakauppa: K-Supermarket Maikkula, kirjasto: Maikkulan kirjasto. Koulut: Maikkulan ja Patamäen koulu. Päiväkoti: Maikkulan ja Patamäen päiväkodit. Liikenneyhteydet: Oulun joukkoliikenne
Lisätiedot
KESKINÄINEN KIINTEISTÖOSAKEYHTIÖ (kohde on kiinteistöosakeyhtiö -muotoinen): Kiinteistö Oy Maikkulan Kasarmin osakkeet 1-31050 oikeuttavat hallitsemaan Rakennus 1 (Upseerin asunto 5h+k+kh), sekä yhtiöjärjestyksessä määriteltyä piha-aluetta ja kellaria. Alueella on rakennusoikeus myös autotallille. Ostajalla on mahdollisuus ostaa myös halutessaan Kiinteistö Oy Maikkulan Kasarmin osakkeet 170101-181050, jotka oikeuttavat hallitsemaan Rakennus 8 (Sauna) sekä yhtiöjärjestyksessä määriteltyä maa-aluetta. Koko yhtiötä koskeva lisätieto: Yhtiön osakkeet tuottavat oikeuden hallita yhtiön omistamia rakennuksia ja niihin liittyviä liitekartan osoittamia maa-alueita huoneistoselitelmän mukaisesti. Jokaiselle rakennukselle on kulkuoikeus. Yhtiön osakkeet kuuluvat huoneistotietojärjestelmästä annetussa laissa tarkoitettuun osakehuoneistorekisteriin. KUNNOSSAPITO- JA KORJAUSVASTUU: Rakennusten rakentamisesta, ylläpidosta, lämmityksestä, kunnossapitokustannuksista sekä rakennusten peruskorjauskustannuksista vastaavat osakkeenomistajat itse niiden rakennusten osalta, joita he osakeomistuksensa perusteella hallitsevat. Mikäli toimenpiteet edellyttävät rakennuslupaa tai muuta viranomaisen lupaa, osakkeenomistaja on velvollinen korvaamaan yhtiölle lupien hakemisesta aiheutuvat kustannukset. Jätehuollosta ja puhtaanapidosta vastaavat osakkeenomistajat itse. VASTIKE JA YHTIÖN KULUT: Yhtiökokous määrää vuosittain osakkeenomistajien hallitsemistaan rakennuksista yhtiölle suoritettavien vastikkeiden suuruuden. Yhtiövastikkeella katetaan kiinteistöön kohdistuvat yleiset kustannukset, kuten kiinteistöverosta, vakuutuksista sekä yhtiön käyttämästä sähköstä ja vedestä aiheutuneet kustannukset sekä hallintokulut. Vastikkeen ja kulutusmaksujen maksuajan ja -tavan määrää yhtiön hallitus. (ks. vastikeperusteet yhtiöjärjestys 7). OSAKKEIDEN LUNASTUSOIKEUS: Jos osake siirtyy yhtiön ulkopuoliselle uudelle omistajalle, siirronsaajan on viipymättä ilmoitettava siitä hallitukselle ja on osakkeenomistajilla oikeus lunastaa osake yhtiöjärjestyksen määrämillä ehdoilla (ks. yhtiöjärjestys 15). Lunastusjan pituus 5 viikkoa. SOVELLETTAVA LAKI: Yhtiössä noudatetaan kulloinkin voimassa olevan osakeyhtiölain säännöksiä lukuun ottamatta osakeyhtiölain 18 luvun vähemmistöosakkaiden lunastamista koskevia säännöksiä. Yhtiöön ei sovelleta asunto-osakeyhtiölakia muilta kuin asunto-osakeyhtiölain 8 luvun (22.12.2009 1599) osalta ja 2 luvun 1a §:n (28.12.2018 1330) osalta.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja

Kuvat



























Sijainti
Kohdetta välittää
Oulu OP Koti Pohjoinen Oy LKV Lekatie 6, OULU
010 253 5400 Katso puheluhinnat
opkoti.oulu@op.fi
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.