Kartanontie 17 A, Pöytäalho, Järvenpää
Hissitalon 1. kerroksen valoisa kulmahuoneisto on muuttovalmis ja -vapaa cityasunto keskeisellä paikalla kaupunkia.
Pohjaratkaisultaan mainio kaksio on läpikäynyt kattavat remontit ja siksi perusilme kodissa onkin nuorekas ja nykyaikainen.
2011 keittiö on remontoitu tyylikkään pelkistetyllä ilmeellä. Keittiössä on kunnollinen paikka ruokapöydälle ikkunan edessä, josta on avarat näkymät. 2011 huoneiston seinät on maalattu ja laminaattilattiat uusittu. 2023 ilmalämpöpumppu on asennettu viilennystä varten. 2023 taloyhtiö on remontoinut kylpyhuoneen. Omassa saunassa on ikkuna tuomassa valoa myös pesutiloihin. Tilat ovat vielä käyttöön ottamattomat.
Eteisessä on liukuovikaapistot ja kohdevalot. Vaatehuonekin on uusittu remonttien yhteydessä. Vaatehuonetta on mahdollista käyttää monipuolisesti säilytykseen tai vaikka pienenä etäpisteenä. Makuuhuone sijaitsee olohuoneen yhteydessä, joten tilojen avaruus pääsee parhaiten oikeuksiinsa.
Lasitetulta parvekkeelta on näkymät vehreään pihapiiriin. Hyvin hoidettu taloyhtiö. Osta omaksi tai sijoitukseen, nuorelle ensiasunnoksi tai vanhemmalle helppoon kaupunkielämään.
Talon vierestä kulkee kävelytie, joka junalle ja maailman parhaalle K-Citymarketille vie.
Esittelyt ja yhteydenotot: Tiina Winqvist-Kukkonen kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, KiAT p. 050 595 4938, tiina.kukkonen@op.fi OP Koti Huippumyyjä
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 575124
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Kartanontie 17 A, 04410 JÄRVENPÄÄ
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 2
- Huoneet
- 2h, k, kph/wc, s, vh, lasitettu parveke
- Asuinpinta-ala
- 53 m2
- Kokonaispinta-ala
- 53 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1988
- Yleiskunto
- Hyvä
- Kerros
- 1/-
- Hissi
- Kyllä
- Sauna
- Kyllä
- Parveke
- On, lasitettu
- Parvekkeen kuvaus
- Lasitettu parveke.
- Ikkunat ja näköalat
- Taloyhtiön sisäpihalle päin. Puistomaiset avarat kaupunkinäkymät.
- Vapautuminen
- Heti
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 154 000,00 €
- Neliöhinta
- 2 905,66 €
- Hoitovastike
- 307,40 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 307,40 €/kk
- Vesimaksu
- 22,00 €/hlö/kk
Vesimaksu 22,00 €/hlö/kk. Autopaikka 15 €/kk.
Varustus
Keittiö
Keittiö uusittu runkoineen ja kodinkoneineen 2011. Mattavalkoiset kaapistot. Jääkaappipakastin, keraaminen liesi, liesituuletin, astianpesukone.
Pesutilat
Kylpyhuone ja saunaosasto on taloyhtiön remontoima 08/2023. Sauna (ikkuna), pilarikiuas, kylpyhuone, suihku, suihkuseinä, peili- ja allaskaappi, wc-istuin, pesukoneliitäntä, lattialämmitys.
Säilytystilat
Vaatehuone, kaapistoja, kellarikomero
Materiaalit
Keittiö: seinät maali, lattiat laminaatti 2011. Olohuone: seinät maali, lattiat laminaatti. Makuuhuone: seinät maali, lattiat laminaatti. Sauna: seinät paneli, lattiat laatta. Kylpyhuone: seinät laatta, lattiat laatta.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Järvenpään Kartanontie 17
- Isännöitsijä
- Keski-Uudenmaan Isännöintikeskus Oy/ Tapio Korhonen
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 27
- Autopaikat
- 3 kpl, 22 kpl
- Taloyhtiössä on
- Kuivaushuone, kellarikomerot, urheiluvälinevarasto, väestösuoja, kaapeli-TV
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni. Betoni/tiili.
- Kattotyyppi
- Tasa
- Kattomateriaali
- Huopa
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poistoilma
- Energialuokka
- E 2013
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Todistuksen viimeinen voimassaolopäivä 1.12.2024
Tehdyt korjaukset
Parvekkeiden puuosat ja ovet 1996 lkkunapuitteiden maalaus 1996 Jätekatos 2006 Piha-aidat 2006 llmanvaihtokanavien puhdistus ja ilmamäärien säätö 2007 Elementtisaumat 2007 Parvekkeiden maalaus ja korjaus 2008 Raitisilmaventtiilien uusinta 2009 Autotallien ovien kunnostus ia maalaus 2010 Kylpyhuone peruskorjattu as. 10 2010 Ulko-ovet 2011 Asuntojen Al, A2 ja A3 ulko- ovet uusittu 2011 Postilaatikot uusittu 2011 Katon ja ikkunoiden tarkastus 2011 Porraskäytävän pääoven huoltomaalaus 2012 Lukitusten uusiminen 2013 lkkunat ja parvekeovet uusittu 2014 Lämmönsiirrin uusittu 2014 Vesikate uusittu 2014 lv-kanaviston puhdistus ja ilmamäärien säätö 2014 Kylpyhuoneiden peruskorjaus as. 1 ja as.25 2015 Märkätilojen, keittiöiden ja erillis- WC -tilojen kosteustarkastukset. Kylpyhuoneiden peruskorjaus as.13 ja as.19 2016 Alaoveen asennettu ovikoodilaite 2018 Pihaparvekkeiden aidat kunnostettu 2018 Talokylmiön koneiston uusiminen 2018 Kylpyhuone peruskorjattu as. 15 2019 Putkistojen kuntotutkimus 2019 Kylpyhuoneet peruskorjattu as. 4 ja 12 2020 Autopaikkaviivojen maalaus 2020 Kylpyhuoneet peruskorjattu as. 8, 17, 21 2021 Kylpyhuone peruskorjattu as. 3 2022 Jätekatokseen asennettu ovi 2022 Väestönsuojan paine- ja tiiveyskoe 2023 Porraskäytävävalaistuksen uusiminen 2023 Akustolevyt uusittu 2023 Porraskäytävän huoltomaalaus 2023 Kylpyhuoneiden peruskorjaus (12 kpl) Asunnot: 6, 7, 9, 1 1, 1 4, 16, 18, 20, 22, 23, 24 ia 26 2023 Huoneistosauna peruskorjattu as. 10 2023. Asunnon remontit: Ilmalämpöpumppu viilennykseen 2023, keittiön kaapistot ja kodinkoneet uusittu 2011, lattialaminaatit vaihdettu ja seinäpinnat maalattu 2011.
Muut tiedossa olevat korjaukset
PTS-tiivistelmä 18.3.2024: 2024 Kiinteistön kuntoarvion laadinta ja PTS 10-vuoden ajaksi, lämmönjakohuoneen ja pyörävaraston ovien uusiminen, IV -kanaviston puhdistus ja korvausilmasuodattimien vaihto, AT 1 oven tarkastus ja tarvittavat korjaustoimenpiteet, A 2 märkätilan peruskorjaus. 2025 Korjaukset laadittavan kuntoarvion perusteella. 2026 Korjaukset laadittavan kuntoarvion perusteella. Seurantatutkimukset vesijohdoille ja viemäreille. 2027 Korjaukset laadittavan kuntoarvion perusteella. 2028 Korjaukset laadittavan kuntoarvion perusteella. Osakkeenomistajien yhdenvertainen kohtelu edellyttää, että ne märkätilat, joita ei peruskorjattu urakassa 2023, peruskorjataan yhtiön kustannuksella valmiiksi asti siinä tilanteessa, kun märkätilassa on todettu korjaustarve. Korjaussuunnitelma on suuntaa-antava ja päätökset tulevista korjauksista tehdään aina vuosittain yhtiökokouksissa hallituksen ehdotuksen perusteella.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 2 141 m2
- Omistus
- Oma
- Kaavoitus
- Asemakaava. Järvenpään kaupunki
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: Maailman paras K-Citymarket Järvenpää n. 400 m. Sosiaali- ja terveyskeskus JUST n. 400 m. Järvenpää- talo n. 250 m ja keskustan alueen palvelut lähialueella. Koulut: Alueella. Päiväkoti: Alueella. Liikenneyhteydet: Juna-asema n. 400 m.
Lisätiedot
Yhtiö on siirtänyt osakeluettelonsa Maanmittauslaitoksen ylläpitämään Huoneistotietojärjestelmään. Ostajan tulee hakea omistusoikeutensa rekisteröintiä 2 kk:n kuluessa kauppakirjan allekirjoittamisesta Ostaja vastaa rekisteröintikustannuksista.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Järvenpää OP Koti Uusimaa Oy LKV
Helsingintie 18, JÄRVENPÄÄ
010 254 2700 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.