Vääränkoivuntie 2 as, Vääräkoivu, Valkeakoski
Remontoijan unelma, josta teet kauniin ja mukavan toimivan kodin. Pohjaratkaisussa makuuhuoneet ovat näppärästi eri puolilla kotia niin, että keskelle jää keittiö ja olohuone. Toisessa makuuhuoneessa on vaatehuone ja toisessa koko seinällinen kaapistoja. Kylpyhuoneessa on vielä amme, joka on ainakin perheen pienimpien tai lastenlasten suosikki.
Tämän kodin kaikki ikkunat ja lasitettu parveke ovat itään, joten heräät aamuaurinkoon, mutta aurinko ei porota sisälle koko päivää. Lasitetulta parvekkeelta on rauhoittavan metsäinen maisema.
Taloyhtiöön on tehty juuri julkisivuremontti, jonka johdosta talo on kuin pessyt kasvonsa.
Taloyhtiö sijaitsee kaupungin pohjoispuolella oivallisella paikalla niin, että pääset helposti bussilla töihin vaikkapa Tampereelle.
Läheltä löytyy mukavia lenkkireittejä, joista yksi suosituimpia on Lotilanjärven ympäri kiertävä Lotilan lenkki ja talvisin järven jäällä on latuja ja kävelyreittejä. Kesällä pääset uimaan yleiselle uimarannalle.
Tämä koti on heti vapaa, joten remontin voit aloittaa oman aikataulusi mukaan. Olisiko tämä uusi kotisi? Mennään katsomaan!
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 574467
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Vääränkoivuntie 2 as, 37630 VALKEAKOSKI
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 3
- Huoneet
- 3h, k, kph, vh, p
- Asuinpinta-ala
- 63,5 m2
- Kokonaispinta-ala
- 63,5 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1971
- Yleiskunto
- Välttävä
- Kerros
- 3/8
- Hissi
- Kyllä
- Sauna
- Ei
- Parveke
- On, lasitettu
- Ikkunat ja näköalat
- Ikkunat ja parveke ovat itään.
- Vapautuminen
- Heti
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 27 629,30 €
- Velaton hinta
- 47 000,00 €
- Lainaosuus
- 19 370,70 €
- Neliöhinta
- 740,16 €
- Hoitovastike
- 238,26 €/kk
- Rahoitusvastike
- 164,62 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 402,88 €/kk
- Vesimaksu
- 26,00 €/hlö/kk
Vesimaksu 26,00 €/hlö/kk, saunamaksu 12,00 €/kk, autopaikka 10,00 €/kk, tietoliikenneyhteysmaksu 12,80 €/kk. Autotallivuokra 40 €/kk.
Varustus
Keittiö
Jääkaappi, sähköliesi, kaapistot, kiinteät valaisimet.
Pesutilat
Kylpyhuone, suihku, amme, peilit, pesukoneliitäntä, kiinteät valaisimet.
Säilytystilat
Vaatehuone, kellari, jäähdytetty kellari
Materiaalit
Keittiö: seinät maalattu, muovimatto. Olohuone: seinät tapetoitu, muovimatto. Makuuhuone 1: seinät tapetoitu, muovimatto. Makuuhuone 2: seinät tapetoitu, muovimatto. Kylpyhuone: seinät 1/2 laatta 1/2 maali, muovimatto. Eteinen: seinät maalattu, muovimatto.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- Asunto Oy Pitkäkoivu
- Isännöitsijä
- Valkeakosken Kiinteistöpiste, Jukka Hupanen p. 010 279 4500
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 40
- Autopaikat
- 20 kpl, 20 kpl
- Taloyhtiössä on
- Sauna, jäähdytetty kellari, kellarikomerot, urheiluvälinevarasto, väestösuoja, kaapeli-TV, mahdollisuus autopaikkaan, valokuitu
- Lunastuspykälä
- Lunastusoikeus on yhtiöllä
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Tasa
- Kattomateriaali
- Huopa
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys. Lämmityksen säätöautomatiikka ja pantteriventtiilit uusittu -02, lämpöjärjestelmän perussäätö -04.
- Energialuokka
- F 2013
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- Energiatodistus on voimassa 6.2.2025 asti
Tehdyt korjaukset
2002 Lämmityksen säätöautomatiikka ja patteriventtiilit uusittu 2004 Ikkunat uusittu, lämpöjärjestelmän perussäätö, antennikaapelit uusittu, elementtisaumojen korjaus huolto 2005 Kaukolämmön lämmityspuolen vaihdin uusittu 2011 Tonttivesijohdon uusiminen ja hulevesiliitos, kiinteistö kytketty TPO valokuituverkkoon 2012 Hissin koneiston tiivistys, korin liukupintojen uusinta 2017 Kiinteistön kuntoarvio, talouskellarin kylmälaitteiden uusiminen 2018 Autotallirakennuksen remontointi (rännit, vesikate, ovet) 2018 Julkisivujen ja parvekkeiden sekä putkistojen kuntotutkimukset 2021 Hissin koneikko ja nostoköydet uusittu 2022 Julkisivu- ja parvekeremontti aloitettu 2023 Julkisivu- ja parvekeremontin valmistuminen, porrashuoneen sisäänkäyntioven uusiminen, putkistojen kunnon seurantatutkimus sekä märkätilakartoitus 2014 Taloyhtiön saunan kokonaisremontti (lattian pinnoitus, uudet patterit, uudet lauteet yms) 2015 Imanvaihtojärjestelmä putsattu ja ilmamäärät säädetty, viemärikuvaus. Asunnon remontit: Huoneisto on pääosin alkuperäisessä kunnossa eikä siellä ole tehty juurikaan muutostöitä.
Muut tiedossa olevat korjaukset
2024 Ei suunniteltuja toimenpiteitä 2025 Taloteknisen saneerauksen hankesuunnittelu 2026 Taloteknisen saneerauksen toteutussuunnittelu 2027 Taloteknisen saneerauksen toteutus
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 2 929,6 m2
- Omistus
- Oma
- Kaavoitus
- Asemakaava. Valkeakosken kaupunki, kaavoitus 040 335 6046
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: Sale noin 550 m, S-market Superi noin 950 m, K-Market Vanhakylä noin 1,8 km, Valkeakosken keskusta noin 3 km. Lotilan uimaranta kävellen noin 600 m., Terveyskeskus ja Tays Valkeakoski noin 2,7 km. Koulut: Roukon koulu noin 650 m. Päiväkoti: Eerolan päiväkoti noin 1,4 km, Vanhankylän päiväkoti noin 1,7 km. Liikenneyhteydet: Bussipysäkki noin 200 m.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Valkeakoski OP Koti Etelä-Pirkanmaa Oy LKV
Valtakatu 9-11, VALKEAKOSKI
010 256 8505 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.