Pähkinämäenkatu 6 C, Peltolammi, Tampere
Muuttovalmis koti rauhallisin metsämaisemin!
Tämä hyvien kulkuyhteyksien ja päivittäispalveluiden vierellä sijaitseva kodikas kaksio etsii uutta asukasta. Kodin ikkunat ja parveke ovat itään päin, kohti rauhoittavan vehreää metsänäkymää. Keittiö on uudistettu vuonna 2014 ja kylpyhuone vuotta myöhemmin yhtiössä tehdyn putkiremontin yhteydessä. Reilun kokoisessa olohuoneessa on alkovityyppinen syvennys. Tämä tilaratkaisu mahdollistaa olohuoneen monipuolisen käytön oleskelun lisäksi työtilana tai vaikka lisämakuuhuoneena. Kookkaassa makuuhuoneessa on mukavasti kaappitilaa ja lisää säilytystilaa löytyy huoneiston lämpimästä häkkivarastosta.
Asunto Oy Pähkinäahde on vuonna 1969 valmistunut, esimerkillisesti hoidettu 54 huoneiston taloyhtiö. Lähivuosina tehtyjä suuria remontteja ovat muun muassa julkisivu- ja parvekeremontti, perinteinen putkiremontti, pihojen kunnostustoimet sekä ikkunoiden, parvekkeenovien ja lukostojen uusinta. Yhtiön saunatila on remontoitu viihtyisäksi putkiremontin yhteydessä. Kuvia saunatilasta on kuvasarjamme viimeisimpänä. Yhtiön sijainti päättyvän kadun varrella on rauhallinen, mutta palveluiden lähellä. Esimerkiksi ruokakaupat, apteekki, kioski, koulu, päiväkoti, kirjasto, pizzeria ja pub palvelevat kaikki kävelymatkan päässä. Upeat ulkoilumaastot lähtevät heti kodin ovelta ja lenkkeillä voi myös Peltolammin järven ympäri. Peltolammin rannalla on uimalaiturin lisäksi kuntoilulaitteita ja kesäkioski sekä talviuimareille oma pukeutumistila. Viherpeukaloille on vuokrattavia puutarhapalstoja noin 300 metrin päässä tästä kodista. Yhteys moottoritielle on nopea niin omalla autolla kuin bussillakin matkustettaessa ja TKL:n suorat bussiyhteydet keskustaan, Pirkkalaan, Lempäälään sekä Hervantaan ovat kattavat varhaisesta aamusta yöhön saakka.
Tervetuloa paikan päälle tutustumaan ja ihastumaan! Tässä kodissa on kaikki mitä tarvitaan, asuit sitten yksin, kaksin, tai harkitsit asuntoa sijoitusmielessä. Kysy lisää / sovi yksityisesittely joustavasti: Pauliina Paananen 050 3896826 pauliina.paananen@op.fi
Kohdetta välittää:
Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä
Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.
Kohteen tiedot
Perustiedot
- Kohdenumero
- 573275
- Kohdetyyppi
- Kerrostalo
- Osoite
- Pähkinämäenkatu 6 C, 33840 TAMPERE
- Omistusmuoto
- Omistus
- Huoneluku
- 2
- Huoneet
- 2h, k, kph/wc, parveke
- Asuinpinta-ala
- 48,5 m2
- Kokonaispinta-ala
- 48,5 m2
- Käyttöönottovuosi
- 1969
- Yleiskunto
- Hyvä
- Kerros
- 2/4
- Hissi
- Ei
- Sauna
- Ei
- Parveke
- On
- Vapautuminen
- Sopimuksen mukaan
Hintatiedot
- Myyntihinta
- 98 000,00 €
- Neliöhinta
- 2 020,62 €
- Hoitovastike
- 199,80 €/kk
- Yhtiövastike yht
- 199,80 €/kk
- Vesimaksu
- 13,00 €/hlö/kk
Vesimaksu 13,00 €/hlö/kk, autopaikka 12,00 €/kk, tietoliikenneyhteysmaksu 13,00 €/kk. Huoneiston hoitovastike perustuu osakelukumäärään. Mikäli huoneistoon kohdistuisi yhtiölainaa, olisi rahoitusvastikkeen perusteena osakelukumäärä. Vesimaksu on ennakkomaksu, tasaus mittarin mukaan. 13€/kk tietoliikenneyhteysmaksussa on Elisan taloyhtiölaajakaista, jonka perusnopeus on 10 Mbit/s. 100 Mbit/s maksaa 9,79 €/kk, 300 Mbit/s 29,99 €/kk, 600 Mbit/s 36,99 €/kk ja 1000 Mbit/s 44,99 €/kk. Kahteen hitaimpaan nopeuteen tarvitaan VDSL2-modeemi (esim. Zyxel DX3300-T0) ja muihin nopeuksiin 5G-reititin (esim. ZTE MC888 Pro). Pistokepaikka autolle 12€/kk, autotalli 33,80€/kk (huom jonotus), sauna 11,50€/kk/vuoro.
Varustus
Keittiö
Keittiön varusteisiin kuuluvat jääkaappipakastin, erillisuuni, induktioliesi, liesituuletin aktiivihiilisuodattimella, astianpesukone ja kiinteät valaisimet.
Pesutilat
Kylpyhuoneessa on suihku, suihkuseinä, peilikaappi, allaskaappi, pesukoneliitäntä ja lämmin pyyhekuivain (kaukolämmössä).
Säilytystilat
Kellari
Materiaalit
Keittiössä, olohuoneessa, makuuhuoneessa ja eteisessä on lattiassa laminaatti ja seinät on maalattu. Kylpyhuone on kaakeloitu.
Taloyhtiö
- Taloyhtiön nimi
- As. Oy Pähkinäahde
- Isännöitsijä
- Lännen Isännöintipalvelu Oy, Sakari Sillanpää/ 03 3142 3400
- Kiinteistönhuolto
- Huoltoyhtiö
- Asuinhuoneistoja
- 54
- Autopaikat
- 32 kpl, 16 kpl, 19 kpl
- Taloyhtiössä on
- Sauna, kuivaushuone, jäähdytetty kellari, kellarikomerot, urheiluvälinevarasto, lastenvaunuvarasto, väestösuoja, kaapeli-TV, tietoliikenneyhteys, mahdollisuus autopaikkaan, yhtiön pihalla mm. grillikatos
Rakennuksen tiedot
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Kattotyyppi
- Harja
- Kattomateriaali
- Huopa. Kumibitumikate.
- Lämmitysjärjestelmä
- Kaukolämpö
- Lämmönjakojärjestelmä
- Vesikiertoinen patterilämmitys
- Ilmanvaihtojärjestelmä
- Koneellinen poistoilmanvaihto
- Energialuokka
- F 2013
- Lisätietoa energiatodistuksesta
- ET-luku: 240 (kWh/m2/v). Energiatodistus on voimassa 20.2.2025 saakka.
Tehdyt korjaukset
1996: huopakatot uusittu, 2005: lämmönjakokeskuksen tekniikka uusittu, 2009: julkisivujen sekä parvekkeiden peruskorjaus, ikkunoiden ja parvekeovien uusinta, iv-kanavien puhdistus, 2012: lisälämmöneristyksen asentaminen yläpohjaan, putkiremontin hankesuunnittelu ja arkkitehtisuunnittelu, 2013: putkiremontn tekninen suunnittelu, 2014-2015: putkiremontti; tontti-, käyttövesijohdot ja viemärit uusittu vanhoihin nousuhormeihin, kaikki märkätilat sähköineen uusittu, iv-koneiden ja iv-kanavien puhdistus sekä säätö, yhtiön saunatilat, siivouskomerot, wc sekä pyykinkuivaushuoneet uusittu laitteineen, huoneistojen lukkojen uusinta, lukostosarjoitus Abloy Sento -avaimelle, porrashuoneiden ulko-ovien uusinta, sähköiset Abloy Optima -lukot, 2016: vesikatteen kuntokartoitus, 2017: pihankunnostusta. 2018: vesikatteen havaittujen puutteiden korjauksia (läpiviennit ja kermikiinnitykset). 2018: grillikatoksen maalaus ja ympäristön istutukset. 2019 autotalliovie kuntokartoitus ja toimenpideselvitys. 2020 autotallien kynnyskorjaukset 19 tallia. 2021 D-portaikon ulko-oven lipan kunnostus.. Asunnon remontit: 2014 remontoitu huoneiston keittiö
Muut tiedossa olevat korjaukset
Selvitys 5-vuoden kunnossapitotarpeesta: piha-alueiden pienkunnostuksia vuosittain, asfaltoitujen piha-alueiden kunnostus ja ja ulkoalueiden sähköistysten peruskorjaus, syväjätekeräys. Vesikatteen ja kattovarusteiden uusinta (turvavarusteet, kourut ym.). Jätekatoksen maalaus.
Tontti ja kaavoitus
- Tontin pinta-ala
- 8 235 m2
- Omistus
- Vuokrattu
- Vuokralleantaja
- Tampereen kaupunki
- Tontin vuokra-aika
- Vuokrasopimus päättyy 17.12.2028
- Kaavoitus
- Asemakaava. Tampereen kaupunki
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut: ruokakauppa K-Market 0,6 km, Lidl 900m, Ikea 1,6 km, kirjasto 0,3 km, apteekki 0,6 km, Biltema 1,2 km, K-rauta 2,2 km ja Koivistonkylän Prisma 2,6 km, kirjasto 400m. Koulut: Peltolammin koulu 400m, ilman suojatien ylitystä. Päiväkoti: Peltolammin päiväkoti 600m. Pururadat, ulkoilumaastot ja uimaranta lähellä. Uimarannalla on laituri sekä myös talviuimareille oma pukeutumistila. Liikenneyhteydet: TKL:n kattava bussiliikennöinti, moottoritieliittymät lähellä.
Asuntolaina –
Avain unelmiesi kotiin
Tutustu OP:n asuntolainaanHanki kotisi
kokoinen vakuutus
Tutustu Pohjola KotivakuutukseenPohja
Kuvat
Sijainti
Kohdetta välittää
Tampere OP Koti Pirkanmaa Oy LKV
Hämeenkatu 12, TAMPERE
010 254 6800 Katso puheluhinnat
Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.