Ulappasaarentie 8 B, Vuosaari, Helsinki

Velaton myyntihinta 178 000 € Myyntihinta: 178 000 €
Käyttöönottovuosi 1969
Pinta-ala
63,5 m2
2h + k

Hissitalon toisessa kerroksessa olevaan kotiin tulvii valoa isojen ikkunoiden kautta. Pohjaratkaisu taipuu moneksi. Tilavaan olohuoneeseen voit halutessasi eritellä makuualkovin tai työtilan. Keittiössä on ruhtinaallisesti kaappitilaa.

Taloyhtiöstä huolehditaan hyvin. Vuosittain tehdään asumisviihtyvyyden kehittämiseksi pienempiä huoltotoimenpiteitä vastikevaroin. Linjasaneeraus ja hissien uusiminen on tehty 2018, julkisivut 2014 sekä ikkunat 2005. Yhtiön pihalla oleva grillipaikka on asukkaiden aktiivisessa käytössä. Kuntosalia ei tarvitse lähteä metsästämään kellarikerrosta kauempaa. Samaisesta kerroksesta löytyy myös askarteluhuone, jossa pienet nikkaroinnit hoituvat käden käänteessä.

Sijainti Vanhan Vuosaaren laitamilla ei voisi olla parempi! Täällä kaikki on lähellä. Metrolle ja Columbuksen kattavien palveluiden ääreen kävelet hetkessä. Kaukaa ei tarvitse hakea myöskäään metsiä ja merenrantaa. Kesällä polkaiset nopeasti fillarilla Puotilan kartanolle kuuntelemaan livemusiikkia ja talvisin taasen avantouinnille Rastilan rantaan.

Lisätiedot ja yhteydenotot: Tiina Korpinen, tiina.korpinen@op.fi, 0407755277

Kohdetta välittää:

Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä

Viesti
Etunimi *
Sukunimi *
Sukunimi *
Puhelinnumero *
Sähköposti *

Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.

    Kohteen tiedot

    Perustiedot

    Kohdenumero
    569580
    Kohdetyyppi
    Kerrostalo
    Osoite
    Ulappasaarentie 8 B, 00980 HELSINKI
    Omistusmuoto
    Omistus
    Huoneluku
    2
    Huoneet
    2h + k
    Asuinpinta-ala
    63,5 m2
    Toimeksiantajan käsitys pinta-alasta 63,5
    Kokonaispinta-ala
    63,5 m2
    Käyttöönottovuosi
    1969
    Yleiskunto
    Tyydyttävä
    Kerros
    2/2
    Hissi
    Kyllä
    Sauna
    Ei
    Parveke
    On, lasitettu
    Ikkunat ja näköalat
    Parveke etelän suuntaan
    Vapautuminen
    Heti

    Hintatiedot

    Myyntihinta
    178 000,00 €
    Neliöhinta
    2 803,15 €
    Hoitovastike
    288,00 €/kk
    Yhtiövastike yht
    288,00 €/kk
    Vesimaksu
    20,00 €/hlö/kk

    Vesimaksun peruste: Vesimaksuennakko, tasaus kulutuksen mukaan vuosittain. Hoitovastike 4,50€/osake/kk Hybridi/sähköautopaikka 24€/kk. Sauna 20€/kk

    Varustus

    Keittiö

    Jääkaappipakastin, erillisuuni, liesitaso Keraaminen, liesituuletin Aktiivihiilisuodatin, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet.

    Pesutilat

    Kylpyhuone, suihku, suihkukaappi, peilit, kaapit, allaskaappi, pesukoneliitäntä, lattialämmitys, kiinteät valaisimet, bidee, pyyhekuivain, kuivausteline

    Säilytystilat

    Kellari

    Materiaalit

    Keittiö: Laatta, maali. Olohuone: Parketti, tapetti ja maali. Makuuhuone 1: Laminaatti, maali. Kylpyhuone: Laatta, kaakeli. Eteinen: Laatta, maali.

    Taloyhtiö

    Taloyhtiön nimi
    Asunto Oy Vuosaaren Ulappa 8
    Isännöitsijä
    Taloyhtiöpalvelu Onnistutaan Ky, Joel Karvinen 020 764 1510
    Kiinteistönhuolto
    Huoltoyhtiö
    Asuinhuoneistoja
    72
    Autopaikat
    5 kpl, 67 kpl
    Taloyhtiössä on
    Sauna, talopesula, mankeli, kellarikomerot, urheiluvälinevarasto, väestösuoja, kaapeli-TV, welho/DNA taloyhtiölaajakaista 10M

    Rakennuksen tiedot

    Rakennusmateriaali
    Betoni
    Kattotyyppi
    Tasa
    Kattomateriaali
    Huopa
    Lämmitysjärjestelmä
    Kaukolämpö
    Lämmönjakojärjestelmä
    Vesikiertoinen patterilämmitys
    Ilmanvaihtojärjestelmä
    Koneellinen
    Energialuokka
    Ei energiatodistusta
    Lisätietoa energiatodistuksesta
    Yhtiöllä ei ole voimassaolevaa energiatodistusta. Todistus on vanhentunut 4.7.2018. Luokka D/2007.

    Tehdyt korjaukset

    2021 Sisäänajoväylän kehitystyöt, saunaosaston korjaus 2018 Hybridi-linjasaneeraus ja hissien uusiminen 2014 Julkisivujen huoltomaalausremontti sekä parvekelasitus 2005 Ikkunat ja parvekeovet uusittu 2004-2005 Lämmitysjärjestelmän venttiilien uusinta ja perussäätö 2000 Pesutupa 1997 Piha 1995 Vesikaton ja julkisivujen korjaus. Asunnon remontit: 2015 Laminaatti asennettu makuuhuoneeseen, kaikki seinät käsitelty (poistettu lasikuitutapetti, tasoitettu ja maalattu)

    Muut tiedossa olevat korjaukset

    Kunnossapitotarveselvityksen 2023-2027 mukaan (päivitetään vuosittain) Vesikaton kunnostus (n. 200 000€) Energiaremontti Tässä, kuten kaikissa muissakin kiinteistöissä, kiinteistön rakenteet yms. täytyy kunnostaa ja uusia määräajoin. Vaikka yhtiön hallitus tai yhtiökokous ei olisikaan vielä tehnyt päätöksiä korjauksista, tulevat tämänkin kiinteistön osalta korjaukset tehtäväksi keskimäärin KH-kortin 90-00403 mukaisin ajoituksin lasketun kiinteistön rakennusvuodesta tai edellisestä peruskorjauksesta. Tämä seikka on asunnon ostajan syytä tiedostaa tulevia korjauksia ja niistä syntyviä kustannuksia arvioitaessa.

    Tontti ja kaavoitus

    Tontin pinta-ala
    4 556 m2
    Omistus
    Oma
    Kaavoitus
    Asemakaava. Helsingin kaupunki

    Palvelut ja liikenneyhteydet

    Palvelut: Alepa Ulappasaarentie n. 0,15km Lidl Vuosaari n. 0,5km Kauppakeskus Columbus, K-Supermarket, Lidl, S-Market n. 0,6km Kirjasto, kulttuuritalo Vuotalo, Vuosaaren terveysasema n. 0,6km. Koulut: Nordsjö lågstadieskola n. 0,35km, Vuoniityn peruskoulu n. 1km, Vuosaaren lukio n. 0,5km, Puistopolun peruskoulu n. 0,65km. Päiväkoti: Päiväkoti Hanna n. 0,6km, Daghemmet Rastis n. 0,35km, Poiju n. 0,55km, Daghemmet Fyren n. 1,3km. Liikenneyhteydet: Runkolinja 560, 90 N Kallvikintieltä n, 0,2km, Metro Vuosaaresta n. 0,6km

    Asuntolaina –
    Avain unelmiesi kotiin

    Tutustu OP:n asuntolainaan
    Asuntolainan myöntää osuuspankki

    Hanki kotisi
    kokoinen vakuutus

    Tutustu Pohjola Kotivakuutukseen
    Vakuutuksen myöntää Pohjola Vakuutus Oy

    Pohja

    Kuvat

    Sijainti

    Powered by Esri

    Kohdetta välittää

    Helsinki OP Koti Uusimaa Oy LKV

    Hakaniemenranta 1, HELSINKI

    010 255 5900 Katso puheluhinnat

    Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
    Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.

    Pyydä esite välittäjältä
    Hae asuntolainaaOsuuspankista!