Jokiniementie 91, Venekoski, Hankasalmi

Velaton myyntihinta 172 000 € Myyntihinta: 172 000 €
Käyttöönottovuosi 1968
Pinta-ala
112 m2
4 h, k, ph, s, var, wc

Aikaa on vierähtänyt jo useampi vuosikymmen siitä, kun tässä pihapiirissä ja näillä pelloilla alkoi vireä ja menestyksekäs toiminta autoilun ja karjatalouden merkeissä. Vuosien saatossa tilalle on noussut uusia rakennuksia, mm. kuuden hevosen paikat käsittävä hevostalli rakennettiin 1980-luvun puolivälissä kun hevosharrastus tuli arkeen mukaan. Tähän kolmen tilan muodostamaan kokonaisuuteen kuuluu lisäksi 1960-luvun loppupuolella käyttöönotetut, vielä tänäkin päivänä poikkeuksellisen siistikuntoiset päärakennus ja vanha navettarakennus, jossa nykyisin mm. liiteri- ja varastotilaa sekä autotalli. Pihapiirissä on lisäksi aittarakennus ja edelleenkin käytössä oleva maakellari. Hieman kauempana, Jokiniementien varrelta löytyy kuorma-autotalli, jossa on paikat kolmelle kuorma-autolle. Ja tunnelmallinen, perinteinen rantasauna sijaitsee rantapellon takana Venejoen rannalla. Tätä paikkaa on hoidettu ja ylläpidetty huolella ja suurella rakkaudella. Tule ja totea itse paikan päällä kertomani todeksi.

Muutama sananen päärakennuksesta. Tämän kodin ehdoton sydän on ison olohuoneen ja ruokailutilan muodostama tupamainen, valoisa oleskelutila. Täällä vaihdetaan kuulumiset ystävien kesken ja nautitaan yhteiset ateriat. Makuuhuoneita on kolme, tilavia kaikki. On aivan totta, että pesutilojen tekninen käyttöikä on mennyt jo vuosia sitten ohi, mutta edelleenkin ne ovat siistit ja hyvinkin käytettävissä olevat. Aina tarpellista erilaista varastotilaa löytyy myös reilusti, keittiössä on vielä vanha kylmiö varastotilana ja pesutilojen yhteydessä, arkieteisenäkin toimiva "varastohuone" muuntuu tarpeen mukaan vaikka minkälaiseksi säilytystilaksi. Keittiö on uusittu viitisen vuotta sitten ja wc vain muutama vuosi sitten. Lämmitysmuoto on muutettu hiljattain sähkölämmitykseksi. Ilmalämpöpumppu pitää kustannukset kurissa. Ja halutessasi voit varustaa nykyisen tulisijan takkasydämellä lämmöntuottoa parantamaan. Päärakennus on jo valmiiksi kuntotarkastettukin, sinun päätöstäsi helpottamaan.

Vireä Hankasalmen kuntakeskus runsaine palveluineen on vain muutaman kilometrin päässä. Lapsiperheen tarpeisiin kylältä löytyy päiväkoti ja uudehko koulukeskus. Keskustasta löydät monipuoliset ruoka-, rauta- ja vaatekaupat. Siellä ovat myös kirjasto, apteekki ja paikallinen pankkikin. Myös terveydenhuollon palvelut ovat saatavilla, kylältä löytyy terveyskeskus ja hammashoitola. Tervetuloa asumaan ja viihtymään Venekoskelle, osaksi elävää kyläyhteisöä. Ehdota sinun kalenteriin sopivaa ajankohtaa, niin käydään tutustumassa tähän maalaisidylliin paikan päällä.

Kohdetta välittää:

Pyydä lisätietoja kohteen välittäjältä

Viesti
Etunimi *
Sukunimi *
Sukunimi *
Puhelinnumero *
Sähköposti *

Lähettämällä viestin hyväksyt palvelun ehdot.

    Kohteen tiedot

    Perustiedot

    Kohdenumero
    559652
    Kohdetyyppi
    Omakotitalo
    Osoite
    Jokiniementie 91, 41530 VENERANTA
    Omistusmuoto
    Omistus
    Huoneluku
    4
    Huoneet
    4 h, k, ph, s, var, wc
    Asuinpinta-ala
    112 m2
    Kokonaispinta-ala
    167 m2
    Käyttöönottovuosi
    1968
    Yleiskunto
    Tyydyttävä
    Kerros
    Sauna
    Kyllä
    Vapautuminen
    Sopimuksen mukaan

    Hintatiedot

    Myyntihinta
    172 000,00 €
    Kiinteistövero
    224,99 €/2022/Kankaanpää, 67,85 €/2022/Peltoranta

    Kokonaissähkönkulutuskustannus (163,87 euroa/kk) on ollut keskimääräinen kustannus aikavälillä 1.7.2022-30.6.2023, sisältäen sähköenergiamaksut (4,98 snt/kWh) perusmaksuineen (1,99 €/kk) ja sähkönsiirtomaksut (4,38 snt/kWh) perusmaksuineen (37,56 €/kk) sekä sähköveron (2,79 snt/kWh). Vuotuinen sähkönkulutus nykyisillä asukkailla (1 henkilöä) on edellisen 12 kuukauden ajalta ollut keskimäärin 12 278 kWh sisältäen lämmitys- ja taloussähkön. Puuta on käytetty lämmityksessä noin 3-4 mottia/v. Sähkönkulutus on suuresti riippuvainen lämmityskauden pituudesta ja keskilämpötilasta, asunnon sisälämpötilasta, perheen koosta, kulutustottumuksista sekä sähkölaitteiden kunnosta, iästä ja energiatehokkuudesta.

    Varustus

    Keittiö

    Jääkaappi, kylmiö (toimii säilytystilana, ei koneellista viilennystä), keraaminen liesi, liesikupu, leivinuuni, astianpesukone, kaapistot, kiinteät valaisimet.

    Pesutilat

    Sauna, puukiuas, kylpyhuone, erillinen wc, suihku, pesukoneliitäntä, kiinteät valaisimet.

    Materiaalit

    Keittiö: Lattia puuta, seinät maalia. Olohuone: Lattia puuta, seinät tapettia. Makuuhuone 1: Lattia puuta, seinät tapettia. Makuuhuone 2: Lattia puuta, seinät tapettia. Makuuhuone 3: Lattia puuta, seinät tapettia. Sauna: Lattia laattaa, seinät puuta. Kylpyhuone: Lattia ja seinät lattaa. Eteinen: Lattia puuta. Wc: Lattia laattaa. Varastohuone: Lattia maalattu betoni, seinät maalattu.

    Rakennuksen tiedot

    Rakennusmateriaali
    Puu. Tiiliverhoiltu.
    Kattotyyppi
    Harja
    Kattomateriaali
    Pelti
    Lämmitysjärjestelmä
    Sähkö. Alkuperäinen öljylämmitys muutettu sähkölämmitykseksi. Lisälämmönlähteenä takka ja ilmalämpöpumppu.
    Lämmönjakojärjestelmä
    Sähköpatterilämmitys. Huonetiloissa patterit, wc:ssa lattialämmitys sähköllä, märkätiloissa patterit.
    Ilmanvaihtojärjestelmä
    Painovoimainen
    Energialuokka
    E 2018
    Lisätietoa energiatodistuksesta
    Energiatodistus voimassa 15.8.2033 saakka

    Tehdyt korjaukset

    Alkuperäinen öljylämmitys vaihdettu sähkölämmitykseen Ilmalämpöpumppu asennettu 2016 Keittiö uusittu 2018 (tulisija poistettu, hormi jäänyt paikoilleen) Wc uusittu 2019

    Tontti ja kaavoitus

    Tontin pinta-ala
    3,9 ha
    Omistus
    Oma
    Tie perille
    Kyllä
    Kaavoitus
    Kaavoittamaton, Rakennuslupa Päärakennuksen rakennuslupa myönnetty 25.9.1967, käyttöönottotarkastus. Kiinteistön alueella ei ole kaavaa Hankasalmen kunta, kaavoitus

    Rantaoikeudet

    Ranta
    Oma ranta
    Rannan pituus
    noin 120 m
    Rannan suunta
    lounaaseen
    Vesistön tyyppi
    Joki
    Vesistö
    Venejoki

    Vesi ja viemäröinti

    Vesijohto
    Kyllä
    Käyttövesi
    Vesiosuuskunta.
    Lisätietoa käyttövedestä
    Lisäksi Venejoesta johdettu vesi talliin
    Viemäri
    Kyllä
    Jätevesihuolto
    Vesiosuuskunta.

    Palvelut ja liikenneyhteydet

    Palvelut: ruokakauppa K-Market Kuha, Keskustie 30 S-market, Keskustie 26 posti K-Market Kuhan tiloissa, Keskustie 30 kirjasto Hankasalmen kunnankirjasto, Rantakalliontie 3 terveysasema Hankasalmen terveysasema, Keskustie 53. Koulut: Kuuhankaveden koulu, Kirkkotie 7. Päiväkoti: Sillankorvan päiväkoti, Koulutie 14.

    Asuntolaina –
    Avain unelmiesi kotiin

    Tutustu OP:n asuntolainaan
    Asuntolainan myöntää osuuspankki

    Hanki kotisi
    kokoinen vakuutus

    Tutustu Pohjola Kotivakuutukseen
    Vakuutuksen myöntää Pohjola Vakuutus Oy

    Pohja

    Kuvat

    Sijainti

    Powered by Esri

    Kohdetta välittää

    Jyväskylä OP Koti Keski-Suomi Oy LKV

    Kauppakatu 22, JYVÄSKYLÄ

    010 256 5950 Katso puheluhinnat

    Huomaathan, että OP Kodin kohdeilmoituksessa ei ole kaikkia tietoja kohteesta.
    Varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.

    Pyydä esite välittäjältä
    Hae asuntolainaaOsuuspankista!